Porin Kiinteistönomistajain Keskusjärjestö ry:n lausunto Porin kaupunginhallitukselle annettu 19.2.2009
LAUSUNTO VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMASTA
Porin Kiinteistönomistajain Keskusjärjestö ry. pitää laadittua suunnitelmaehdotusta hyvänä eikä esitä siihen muutoksia. Kuitenkin halutaan kiinnittää huomiota muutamiin asioihin:
-
Verkostojen saneerausta pidetään ensiarvoisen tärkeänä. Samoin todetaan tulvasuojelutoimenpiteiden osalta.
-
Kaupungin tulee edelleen tukea viemäriosuuskuntien perustamista sekä neuvonnalla että taloudellisen tuen muodossa. On puhuttu, että "hitaimmille" ei ehkä riitä tukea samassa määrin kuin aikaisemmin. Kaikkia on kuitenkin kohdeltava tasapuolisesti, ja vesihuollon rasituksen on oltava samalla tasolla kaikille kaupunkilaisille asuinpaikasta riipumatta.
-
Kuntienväliset vesihuoltojärjestelyt on toteutteva niin, etteivät porilaiset joudu maksamaan muiden kustannuksia. Tästä tuntuu esiintyvän epäilyä, mistä syystä tiedottamista lienee syytä tehostaa.
-
Vaikka puhdistamoinvestointien tärkeys ymmärretään, Porin Kiinteistönomistajain Keskusjärjestö on huolestunut odotettavissa olevasta kymmenien prosenttien taksankorotuksesta. Rasitusta on tasattava useille vuosille.
-
Eri alueiden vesihuoltojärjestelyjä suunniteltaessa on kuultava asukkaita ja paikallisia kiinteistöyhdistyksiä.